Paniikkinappulaa on selvästi jo paineltu joidenkin ammattiarkeologien ja museoviraston toimijoiden piirissä. Mitä ihmettä, nämä ammattitaidottomat, sivistymättömät, asiaan vihkiytymättömät miinaharvavan heiluttelijat ryöstelevät kansallisaarteistoamme! Tavarat pitäisi mielummin jättää maahan, kuin nostaa ne sieltä väärin! Kultturikerros on pilattu! Kyllä me ne sieltä olisimme jossain vaiheessa löytäneet!
Nyt on astuttu pahasti jonkun varpaille ja loukattu jonkun ammattiylpeyttä.
Tällaiseksi keskustelu on kuitenkin äitynyt. Jo on merkillistä sanon minä!
Mikä tahansa muu ala olisi ikionnellinen, jos 500-1000 henkilöä tekisi sille pyyteetöntä työntä, miltei kaikki illat, kun maa on sulana, eikä olisi vaatimassa lantin lanttia itse työstä. Siis ilmaista talkooporukkaa. Kelpaisi mielestäni kenelle vaan. Tätä porukkaahan voisi sitten vaikka nykyistä tietoverkkoa hyväksikäyttäen vaikkapa kouluttaa ja opastaa, mitä tehdä, jos niiden tuhannen repäisykorkin, kierrekorkin, foliopalan tai rautanaulan jälkeen löytyisikin erikoisen näköinen koru tai muu selvästi vanhempi esine. Näin voisi helposti toimia, jos haluttaisiin. Näin pitäisikin toimia, sillä maa on iso ja resurssit entistä vähempänä. Olen minä nähnyt täällä pohjoisessakin, mitä tarkoittaa "inventointi", "kartoitus" ja "tutkimus", joilla näitä muinaismuistokohteita pitäisi paikantaa. Tutkitaan maastonmuotoja, kuoppia, erikoisia muodostumia, survaistaan lapio johonkin ja käännetään paakku syrjään. Aivan summamutikassa. Lääni voi olla hehtaareja, kymmeniä hehtaareja, johon uutta tietä suunnitellaan ja pari henkilöä kävelee sen läpi ja pistelee lapiolla umpimähkään muutaman kuopan. HÖPÖHÖPÖ-hommaa, mutta pakollista sellaista. Jos tällaisen toiminnan varassa olisi Suomen historian arvoituksien paljastaminen, niinkuin virallisesti on, ei tultaisi hullua hurskaammiksi.
Se on kumma sitten, kun joidenkin mielestä, se meidän piiperien lapionpisto, on paljon enemmän tuhoa tekevä, kuin Fiskarssin, jonka päässä heiluu akateemisesti orientoitunut survaisija. Sanoisin, että asia on juuri eri päin. Me emme survaise umpimähkään. Ja, jos pimeässä, on meillä otsalamppu. Meillähän piiperi kertoo juuri tarkan paikan, sanotaanko nyt 5x5 cm ja mehän tähtäämme tuosta signaalista vieläpä ohi, ettemme varmasti vahingoittaisi löytöä. Eiköhän aika suuri osa irtolöydöistä ja uusista muinaismuistokohteista ole tehty juuri muiden kuin ammatti-ihmisten toimesta; maanviljelijän pellosta aura nostanut pintaan jotain tai metsäkonehirviö paljastanut muinaisen asumuspaikan tai ojan kaivuussa tai rakennuksen pohjatoissä on noussut pintaan vanhaa kulttuurikerrosta/esineistöä. Nämä varmaan ne yleisimmät keinot löytää jotain historiallista maan alta. Ja harmillista kyllä, ne ovat ne väkivaltaisimmat keinot, jolloin kohde on usein jo tuhottu täysin.
Mekin piiperit harhailemme umpimähkään. Nuo samanlaiset maastonmuodot kiinnostaa meitäkin luopioita, mutta pettymys tulee hienoista, kuopista ja kumpareista usein eteen. Kun, puhumme esihistoriallisesta ajasta, se myös yleensä tarkoittaa, ettei meillä ole kuin aavistuksia ja arvailuja, missä ihmiset ovat asustaneet, työskennelleet, kuolleet tai kokoontuneet, niin että niistä olisi meille jotain löydettävää jäänyt. Tottakai mekin piiperit tutkimme karttoja ja luemme paikallishistoriaa ja arvailemme, missä olisi otolliset seudut etsiä. Tosiasia on vain se, että tämä tutkimus vaatii työtunteja, tupakkia ja kärsivällisyyttä. Täytyy kestää hyttysten ja hirvikärpästen puremat, oikean olkapään jomotus ja joillakin vielä kärsimättömän vaimon nalkutus, kun ei ole koskaan iltaisin kotona. (Ei minulla, kiitos rakkaan vaimoni :)
On siis iskenyt sellainen ristiriipuntainen olo. Olenko hiiviskelemässä metsässä, kuin salakaadossa, ilman lupaa, väärillä asioilla, rosvoamassa jotain vai olenko uljas ristiretkeläinen, siniristilippu korkella, suomineidon ihailemana ja sen salaisuudet paljastavana ritarina liikkeellä. Kummallista, miksi pitää olla näin. Laissahan hommaa ei ole kielletty, moraalisestikaan en näe tässä mitään väärin tekeväni. Ainahan laki ja moraali eivät kulje käsi kädessä, mutta tässä ei ole kyse sellaisesta.
Ketä minä sitten suututan? Ainakin paikallishistoriaa harrastavat ihmiset, maakuntamuseon asiantuntijat ja paikallisen yliopiston tutkijat, ovat olleet hyvinkin myötämielisiä harrastukselle ja ovat suorastaan puhkuneet intoa joidenkin löytöjen jälkeen. Ja hehän saavat mennä tekemään jatkotutkimukset paikoille. Ensimmäisiä negatiivis-sävytteisiä kommentteja alkoi sitten kuulumaan museoviraston joiltakin ihmisiltä. Sielläkin oli asiallista vastaanottoa, mutta myös alkoi kuulua sellaista epäilyä ja varoittelua ja erilaisia kommentteja siitä onko nyt löydön ympäristö suojeltu 2 neliömetrin vai hehtaarin alueelta, esineiden käsittelystä jne.
Luulen kuitenkin, että tämä negatiivinen keskustelu eri medioissa saa alkunsa joistakin henkilöistä ja joistakin yksittäistapauksista. On menty kaivelemaan väärille paikoille, joko tietämättä tai tietoisesti. Nämä kaivelijat voivat yhtä hyvin olla ilman metallinpaljastinta liikkeellä olevia "aarteenmetsästäjiä". Muinaismuistokohteet, rauniot, kivilatomukset ovat kiehtoneet ihmisiä aina ja lukemistani 1800- ja 1900-luvun alun tutkimusraporteista päätellen, tunnettuja kivilatomuksia on kaiveltu jo silloin ja etsitty niistä arvotavaraa.
Tällainenhan on rikollista toimintaa ja tekijät saatava oikeusvastuuseen, mutta vastuuttomuutta ja lyhytnäköisyyttä on leimata meitä kaikkia piiperiharrastajia tuohon sakkiin. Sama asia olisi, jos joku metsästäjä ampuisi joutsenen, leimattaisiin kaikki metsästäjät rikollisiksi.
Entäs sitten ne jotkut ihmiset. Sanoisin, että tietämättömyys, kateus ja pelko aiheuttaa huonoja asioita tämänkin asian suhteen. Ei muuta tähän.
Minä ainakin painun vielä hyvin omantunnoin ja enemmänkin, suorastaan ylpeyttä tuntien metsään ja aion paljastaa suuria asioita paikkakuntani menneisyydestä. Saa nähdä, jos jotkut kiihkoilijat saisivat ajettua tämän toiminnan joillaikin ihmeellisillä perusteilla laittomaksi, alkaisinko sitten lainrikkojaksi vai ripustaisinko piipparit naulaan. Saattaisivatpa tehdä hyvästä miehestä jopa rikollisen - mene ja tiedä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti